Vähän spontaanisti nähtyä tullut Def Leppard kesäkuun alussa käynnisti hienosti alkavan oman konserttikiertueeni. En varmaan ikinä unohda sitä, kun miehet asteli lavalle The Whon Won't Get Fooled Againin jälkeen ja näin Philin siinä parinkymmenen metrin päässä. Ensimmäinen kokemus ikinä vastaavissa tapahtumissa, Speedy ja Saku nyt oli sellaista ekstraa siinä ja sitten se backstagealueella kiertely, ja konsertti jäi enteilemään jatkolta suurimmilta osin hyvää. Käytännön asiatkin sujui hyvin ja pokkarikameroilla sai odotettua parempia kuvia. Vettä tuli rankasti pariin otteeseen ja hiukkasen itsekäs yleisö otti välillä päähän, mutta kaikenkaikkiaan oli kyllä tosi hieno ilta ja muistan, miten kotimatkan olin ihan fiiliksissä.
Sitten oli vuorossa kaikista konserteista odotetuin. Tämäkin ilta käytännön järjestelyineen sujui tosi hienosti, ei jonoja eikä tunkeilevia konserttivieraita, ei oikeestaan mitään valittamista. Pääsin lavan lähelle jo Kool & The Gangin aikana, joka sekin veti tosi hyvän keikan, ja Robertia pääsin kattomaan lähes eturivistä. Taas jotkut heiluvat metriheikit peitti näkyvyyttä, mutta muuten oli kaikki ilmoja myöten täysin kohdillaan. The Rain Song, Black Dog ja muut ehdottomat klassikot jäi mieleen, yleisön laulatus jne. Mahtava, mahtava ilta!
Sitten päästään kesän hintavimpaan, mutta näistä väistämättä huonoimpaan keikkaan, pakko se on myöntää. Tässäkin tosin käytännön puoli hoitui yllättävän sujuvasti ja kentällä oli tilaa hengittää vaikka väkeä olikin se 55 000, plus ainoon kerran en ollut yksin liikenteessä.
Vintage Trouble, toinen lämppäri, oli tosi hyvä, mutta jo siinä kohtaa tuli selväks, ettei lavalle näe lainkaan vaikka taaskin oltiin suht lähellä sitä. AC/DC:n tullessa lavalle pärähti musiikki aivan liian lujaa soimaan, mutta korvatulpat oli onneks mukana, ilman ei olis pärjännyt.
Totta kai se oli hieno ja ainutlaatuinen spektaakkeli, ja moni on arvellut ettei bändi enää jaksa kauaa tai että tää oli viimeinen Suomi-keikka ja sellaset tietysti ns. nostaa tämän konsertin 'arvoa'. Vaikken oikein usko niitä tiettyjä tulkintoja bändistä niin ei se imago silti mua miellytä. Mutta Angus oli tosi kovassa vedossa, ja sen sooloilut oli loppujen lopuks pitkälti rahan arvoista kuunneltavaa.
Sitten vielä viimeisen konsertin tunnelmia. Tää oli kyllä aivan mahtava keikka! Pääsin ihan lavan eteen, mutta eikö siinä ollu taas joku metrimake ja pari muuta pitempää tyyppiä jotka välillä pimensi näkyvyyden kokonaan. Kun kuitenkin keskittyi bändiin ja musiikkiin niin kyllä sitä sitten alkoi näkymään ja kuulumaan. Wind of Change, Send Me An Angel akustisena, Still Loving You ja loppuillasta vielä Rock You Like A Hurricane (eli se biisi, josta tämä kaikki lähti) yleisön laulaessa mukana olivat niin huikeeta kuultavaa, ja myös nähtävää, koska bändi kävi ihan siinä T-kirjaimen mallisen lavan kärjessä vähän väliä. Klaus piti välispiikkejä ja kiitti suomeksi laulujen välissä, ja heitteli välillä yleisöön kymmeniä rumpukapuloita ja muu bändi plektroja. En vastaavista jutuista ollu halunnu ottaa paineita, koska mikä todennäköisyys on saada pieni, kevyt muovinkappale, joka lentää minne sattuu vaikka kitaristi heittäis metrin päästä. Mutta sain kuin sainkin omani, Matthias Jabsin plekun!! Ihan lopusta alkoi tulemaan vielä vettä, mutta ei siinä sellasista välittänyt, kattoi vaan ettei kamera kastu. Mutta oli kyllä taas huikeeta.
En osaa näitä neljää sen kummemmin rankata paremmuusjärjestykseen, mutta jos jotain suuntaa miettis niin kyllä Robert oli väistämättä paras, sitten tulevat Def Leppard ja tämä jaetulla kakkossijalla ja viimeisenä AC/DC, siinä sen tapauksessa kokonaisuus ratkaisi eikä itse bändi, enhän mä ole koskaan mikään fani ollutkaan.
Mutta hienosti jaksavat kaikki vielä vetää, siitä iso hatunnosto. Neljä paikkakuntaa ja pääesiintyjää, yhteensä silti tuli nähtyä 11 bändiä. Paljon valokuvia ja muistoja, irtaimistosta tarttui lopulta mukaan vain Plant-paita plus plektra ja rannekkeet & liput.
Erittäin tyytyväinen ensikertalainen kiittää, ja jää odottamaan jatkoa.
