Yläsämpylän viimeinen hyökkäys

Oon tässä miettiny varmaan jo tunnin, mitä ihmettä tähän oikeen kirjotan. Tai miten. En tajuu miten välillä on niin vaikeeta yksinkertasesti kertoo, mitä on tapahtunu, tässäki nyt kolmen viikon ajalta. En jaksa miettiä enää eli kerrotaan seki vähäinen sitte tylsästi suoraan.
Sara tuli kuun alussa käymään, viipyi viikon ja sillä ajalla saatiin kuulla taas yks kuolematon lausahdus meidän verbaalisen lahjakkuuden pioneerilta, Sebulta. Siitä siis toi otsikko, sen kummempia selittelemättä. Tästä viikosta taas sen verran, että koeviikko on mun kohdalla jo ohi, tänään oli vapaapäivä ja maanantaina vielä toinen. Eli viimeinen viikko alkaa suht rennosti. Tiistaina illalla on kylläki vielä psykologian koe, mutta se on ollu itsenäinen kurssi ni en edes vaivaudu stressaamaan, niitä tehtäviäki on tullu tehtyä tasaiseen tahtiin enkä siitä muutenkaan mitään kymppiä tavoittele.

Mitä tohon musiikkiin vielä tulee, ei viime aikoina oo juurikaan muiden musiikit enää soinu kännykässä. Enpä olis uskonu, että luukuttaisin joskus Kissiä, mutta tässä ollaan ja täytyy kyllä sanoo, että olipa näiden poikien maineet ja ideologiat sun muut millasia hyvänsä, ainaki ne osaa soittaa ja vielä ihan tajuttoman hyvää musiikkia!
Oon mun kitarainnostuksesta täällä ennenki maininnu ja se on nyt tän myötä kasvanu ennestään. Kitaranostosuunnitelmista tulee totta heti, kunhan vaan oon ensiks valinnu parin ehdokkaan joukosta ja sitte lähtee tilaus Saksaan. Teen siitä sitte tarkempaa juttua tänne, nyt lähden tästä ruudun äärestä ennenku löydän itteni tästä vielä huomenaamulla.